Musiikkikesä Järvenpäässä
Tulevana kesänä STEP-kansanopistossa on innostavia kursseja musiikin harrastajille ja opiskelijoille sekä kehorytmiikasta ja -musiikista kiinnostuneille.
- Laulusta energiaa, iloa ja rentoutta
- Puhallinmusiikkiviikko
- Kotimusiikkiviikko
- Suzuki
- Rhythm & Movement
Laulusta energiaa, iloa ja rentoutta 9.-10.6.2023

Viikonloppukurssilla viritellään laulamista hauskoin ja energisoivin tavoin, saadaan vinkkejä äänenkäyttöön ja lauletaan paljon. Kurssilla opetellaan enimmäkseen suomenkielisiä lauluja ikivihreistä iskelmistä ja kansanlauluista pop-kappaleisiin.
Käytännönläheisten harjoitusten kautta uusienkin laulujen laulaminen helpottuu. Mitään tyylilajituntemusta ei vaadita, nyt opitaan yhdessä! Vaikka tuntuisi, että ei osaa laulaa ollenkaan tai jos vaikka jännittää tavattomasti, kannattaa tälle kurssille kuitenkin tulla. Yhdessä ja omaa itseä kuunnellen tutustutaan äänen ulottuvuuksiin, eikä ketään panna yksin laulamaan. Kurssi sisältää myös äänen huoltoa ja tekniikkaohjausta, joten sisällöstä hyötyvät myös puhetyöläiset.
Kurssi perustuu LauluAvain-pedagogiikkaan. Kurssin vetäjänä toimii kokenut laulunopettaja, KM, Minna Nyberg / LauluAvain
Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan viimeistään 10.6.2023.
Puhallinmusiikkiviikko 10.-16.7.2023

Puhallinmusiikkiviikko on orkesteritoimintaan keskittyvä kansanopistokoulutus kaikenikäisille ja -tasoisille musiikin harrastajille ja opiskelijoille.
Alkeisorkesteri Satumaiset sekä edistyneempien Menevät ja leirin A-orkesteri Järvenpään puhallus harjoittelevat kaksi kertaa päivittäin. Lisäksi kurssiin kuuluu omat soittotunnit, yhtyeet ja työpajat.
Opetusta on tarjolla seuraavissa instrumenteissa: huilu, oboe, klarinetti, fagotti, trumpetti, saksofoni, käyrätorvi, pasuuna, baritonitorvi, tuuba ja lyömäsoittimet. Jos et vielä tiedä, mitä soitinta haluaisit soittaa, on kurssilla mahdollisuus osallistua musiikin luovan tuottamisen työpajaan, Satumaiset orkesteriin ja tutustua ohjatusti eri soittimiin. Työpajoina tarjoamme kaikille impropajoja. Rytmiikkapajoja on kahden tasoisia. Tarjoamme myös tutustumismahdollisuutta Live-elektroniikkaan.
Puhallinmusiikkiviikon taiteellisena johtajana ja suunnittelijana toimii Sirpa Berg. Orkestereiden johtajina toimivat Okko Kivikataja, Aleksi Saraskari ja Marika Toivonen.
Kurssi järjestetään Suomen Puhallinorkesteriliiton ja STEP-koulutuksen yhteistyönä.
Järvenpään kampukselle on hyvät kulkuyhteydet. Ainolan juna-asemalle on vain reilun kilometrin matka ja Järvenpään keskustaan on matkaa noin kaksi kilometriä.
Lue lisää tietoa Puhallinmusiikkiviikosta ilmoittaudu-linkin takaa.
Ilmoittaudu sähköisellä lomakkeella viimeistään 23.6.2023.
Kotimusiikkiviikko 24.-30.7.2023

Ainutlaatuinen musiikkiviikko sopii kaiken ikäisille ja -tasoisille musiikin harrastajille ja opiskelijoille, erityisesti perheille. STEP-koulutuksen luonnonkaunis kampus täyttyy Kotimusiikkiviikon aikana sävelistä, naurusta, yhteissoitosta ja laulusta. Kesän parhaat muistot kutkuttavat vielä vuosien päästä niin nuorisoa, perheen pientä väkeä kuin aikuisiakin. STEP-koulutus sijaitsee Tuusulanjärven rannalla Sibeliuksen Ainolan ja muiden kiinnostavien kulttuurikohteiden läheisyydessä.
Kotimusiikkiviikko on järjestetty kansanopistotoimintana vuodesta 1956 lähtien. Perinteikäs ja suosittu Kotimusiikkiviikko kokoaa yhteen kaiken ikäisiä alan harrastajia aloittelijasta musiikin ammattilaisiin ja nouseviin taiteilijanalkuihin. Opettajakuntaan kuuluu yli 30 musiikin ammattilaista ja taiteellisena johtajana toimii sellonsoiton lehtori Eero Lepola.
Opetusaineet ja -ryhmät
Opetusaineet ovat:
- jousisoittimet (viulu, alttoviulu, sello, kontrabasso, barokkiviulu, barokkisello, viola da gamba)
- huilut (poikkihuilu, nokkahuilu, traverso)
- piano (klassinen, vapaa säestys)
- cembalo
- kitara (klassinen, barokkikitara, yleiskitara (sähkökitara, sointusäestys), sähköbasso)
- luuttu
- harmonikka
- laulu (klassinen, pop/jazz, barokkilaulu)
Yksilöopetuksen lisäksi osallistutaan yhteissoittoon soitinryhmittäin (esim. eritasoiset orkesterit, kuorot, pienryhmät, ja aamun äänikuntosali). Vanhaan musiikkiin (keskiaika, renesanssi ja barokki) on tarjolla omia kokoonpanoja. Lisäksi tarjonnassa on suurta suosiota viime vuonna saanut kevyenmusiikin laulunkirjoituskurssi ja uutuutena laulupaja laulupelkoisille.
Soitin- ja lauluopetuksen tehokkaampaan omaksumiseen Kotimusiikkiviikko tarjoaa päivittäisen ”läksyparkki”-mahdollisuuden, jossa halukkaat saavat ammattilaisen opastuksella tarvitsemaansa tukea ja opastusta yksilöllisesti.
Lapsille on tarjolla musiikkileikkikoulu, kanteleryhmiä, lapsikuoro sekä suosittu puuhahuone, jossa toimii myös lapsiparkki. Opetuksen hedelmistä saa nauttia yhteisessä iltamusiikissa. Soitinkaruselli kuuluu lasten ohjelmaan ja muillekin osallistujille tarjoutuu tutustumismahdollisuuksia eri soittimiin Kotimusiikkiviikon aikana.
Ilmoittaudu sähköisellä lomakkeella viimeistään 30.6.2023. Esite kurssista.
Suzuki 1.-4.8.2023

Kesäkurssi soitonharrastajille!
Kurssille voivat osallistua kaiken tasoiset ja ikäiset lapset ja nuoret. Samanaikaisesti järjestetään rinnakkaiset kurssit sekä suzuki-soittajille että tavanomaisella metodilla opiskeleville soittajille.
Kurssi on myös oiva paikka aloittaa soittoharrastus. Alle kouluikäiset voivat aloittaa 15 minuutin soittotunnein. Neljän päivän kesäkurssilla opetusta on päivittäin klo 9–16. Jokaisella kurssilaisella on joka päivä oma soittotunti, ryhmätunti, säestystunti tai nelikätiset (kamarimusiikkitunti), kuvataidetunti, rytmiikkatunti ja lounaskonsertti.
Päivät pitävät sisällään myös paljon vapaa-aikaa, jota voi viettää kampusalueen ulkoilumaastoissa tai pelaillen ja piirrellen sisätiloissa.
Kurssisoittimet ovat: piano, viulu, huilu, kitara ja sello. Kurssihinnat määräytyvät päivittäisen soittotunnin pituuden mukaan.
Kurssi järjestetään STEP-koulutuksen ja Tuusulanjärven avoimen musiikkikoulun yhteistyönä.
Ilmoittaudu sähköisellä lomakkeella viimeistään 5.7.2023.
Rhythm & Movement 11.-13.8.2023

Rhythm & Mowement Weekend (Rytmi & Liike -kehorytmiikan ja kehomusiikin kurssi) tuo STEP-koulutuksen Järvenpään kampukselle 11.-13.8.2023 kansainvälisiä huippukouluttajia, kirkkaimpina tähtinään kehorytmiikan ja kehomusiikin huippunimet Sandy Silva (Kanada) ja Sarah Lasaki (Saksa). Kurssin tuottavat yhteistyössä STEP-koulutus ja Pekka Saarikorpi Rytmi & Liike.
Viikonloppukurssi käsittää kaksi päivää (la-su) lähiopetusta klo 10–17. Rhythm & Movement Weekend -viikonloppu alkaa kuitenkin jo perjantai-iltana (11.8.) Meet & Greet -tapaamisella ja yhteisellä Sandyn ja Sarahin vetämällä illanvietolla.
Silloin on luvassa yhdessäoloa, esityksiä ja jamit sekä rantasauna ja illallinen Tuusulanjärven rannalla. Lauantain ja sunnuntain workshopeissa pääkouluttajana toimivat Sandy Silva ja Sarah Lasaki. Molempina päivinä on mahdollisuus myös Pekka Saarikorven workshop-opetukseen.
Kurssille on rajallinen määrä paikkoja, joten varaathan omasi ajoissa! Lisäksi Early Bird-hinnat 15.4.2023 asti!
Ilmoittaudu sähköisellä lomakkeella viimeistään 28.7.2023.
Tutustu myös STEP musiikkiopinnot 2023 esitteeseen!