Bändilinja Järvenpäässä

Unelmoitko muusikon urasta? Haluatko kehittää soitto- ja laulutaitojasi? Unelmoitko vuodesta, jolloin voisit keskittyä vain musiikkiin ja saisit soittaa muiden upeiden muusikoiden kanssa? STEP-kansanopiston Bändilinja tarjoaa monipuolista laulun, musiikin ja musiikkiteknologian opetusta.

Vuoden mittaisessa koulutuksessa olet osa innostavaa ryhmää, jossa toinen toistaan tukien kehityt musiikillisesti ja luot tulevia askeleita kohti muusikon ammattia. Opiskelu antaa sinulle hyvät valmiudet hakeutumisessa vaikkapa musiikin ja taiteen ammattiopintoihin.  

Musakeikkaa seuraamassa

Opetussisältöön kuuluvat soittaminen, laulaminen, bändisoitto, ohjattu harjoittelu, laulujen tekeminen, säveltäminen, improvisointi, esiintymiset sekä musiikkiteknologian eri osa-alueet aina liveäänen rakentamisesta studiotyöskentelyyn. Opintoihin sisältyy myös musiikin teoriaa ja historiaa.   

Oppimateriaalina hyödynnetään esimerkiksi Helsingin Pop & Jazz Konservatorion Soiva kirja -materiaaleja, Orff-pedagogiikkaa ja laulun toiminnan perusteellista tutkimista. Lisäksi Keskisen Uudenmaan Musiikkiopiston kautta on mahdollista saada lisäsoittotunteja oman instrumentin opiskeluun.  

Bändilinjalla opettajana toimii bändisoittoon erikoistunut, aktiivisesti itsekin keikkaileva muusikko Make Perttilä, joka on Sibelius-Akatemian solistisesta koulutuksesta valmistunut kitaristi.

Laulun vastaavana opettajana toimii Soila Sariola, joka on Sibelius-Akatemiasta valmistunut laulun- ja äänenkäytön monipuolinen osaaja (mm. Lauluyhtye Rajaton ja Saaga Ensemble). Bändilinjan kolmas vahvistus tulee Keskisen Uudenmaan Musiikkiopistolta ja on nimeltään Anssi Uusisilta. Hän on itse keikkaileva kitaristi ja soitonopettaja sekä opettanut myös musiikin teoriaa, biisien sävellystä ja musiikkiteknologiaa. Myös erilaisten bändien ohjaus on vuosien varrella tullut hyvin tutuksi.   

Lukuvuoden mittainen musiikillis-pedagoginen kuljetus kattaa monta eri musiikin ja taiteen tyyliä ja tekniikkaa. Linjalta valmistuu musiikillaan tuntevia, tutkivia ja monipuoliseen toimintaan kykeneviä muusikkoja. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin!  

Bändilinjalla opiskelu on päätoimista, 25 tuntia viikossa. Olet oikeutettu hakemaan Kelan opinto- ja asumistukea. Osa-aikaisista opinnoista voit sopia erikseen. Koulutus toteutetaan Keskisen Uudenmaan Musiikkiopiston pedagogisissa tiloissa Järvenpää-talolla ja Seutulantien toimipisteessä Järvenpäässä.   

Ajankohta

14.8.2023 – 31.5.2024

Kustannukset

Lukuvuoden kokonaishinta on 2 600 euroa. Opiskelumaksu voidaan maksaa myös kuukausierissä 260 €/kk. Kaikkina lähiopetuspäivinä sinulle kuuluu yksi lämmin ateria. STEP-koulutuksen kampuksella on opiskelija-asuntola ja siitä voi kysyä lisätietoja opintotoimistosta. Asuntolan asukkaille kuuluu lounaan lisäksi aamupala sekä toinen lämmin ateria.   

Hakeutuminen

Hae koulutukseen alla olevasta koulutuskortista aukeavalla sähköisellä lomakkeella. Haku on auki 31.12.2023 asti.

Bändilinjan hakijat kutsutaan valintahaastatteluun ja valitaan bändilinjalle haastattelun perusteella.  

Jatko-opinnot

Opintovuosi STEP-kansanopistossa ei vaikuta paikkaasi korkeakoulujen ensikertalaiskiintiössä. Lukuvuosi STEP-kansanopistossa ei myöskään kuluta myöhempää korkeakouluopiskelijan opintotukikiintiötäsi. Mikäli tulevaisuudessa haet korkeakouluun, olet edelleen oikeutettu hakemaan ensikertalaiskiintiössä huolimatta opiskeluvuodestasi STEP-kansanopistossa.  

Kysy lisää  

Markku Perttilä
Opettaja Järvenpää markku.perttila@step.fi +358 401319493
Opintotoimisto Järvenpää
opintotoimisto.jarvenpaa@step.fi
Bändilinja
14.8.2023 – 31.5.2024
Järvenpää
Vapaa-aika ja harrastustoiminta
Kansanopistolinjat
Hakuaika päättyy
13.8.2023
Tiedot ja hakeminen