Maahanmuuttajien ja työvoimapoliittisen maahanmuuton määrä on kasvussa ja se näkyy myös työpaikoilla ammattiin opiskelevien maahanmuuttaneiden opiskelijoiden määrän lisääntymisenä sekä moninaistuvina työyhteisöinä.
Parhaillaan vietetään valtakunnallista Nuorisotyön viikkoa, nyt jo kymmenennen kerran. Nuorisotyön viikon tarkoituksena on nostaa esille nuorisotyötä tekevien tahojen toteuttamaa arvokasta työtä nuorten hyväksi ja tehdä nuorisotyön vaikuttavuutta näkyväksi.
Opiskeluvuosiimme mahtui paljon: oli stressattuja kokeita, toisaalta taas tenttejä, joihin aivoja ei ylityöllistetty, oli yli kuukauden pätkä Italian auringossa sekä Joannalla harjoittelu akuutilla vuodeosastolla Pohjois-Suomessa. Ja kirsikkana kakun päällä aivan huikea luokka.
Ulkomailla työssäoppimisjaksoille osallistuneet opiskelijat ovat sanoneet, että itseluottamus kasvaa, uskaltaa käyttää paremmin englannin kieltä, saa uusia kavereita, pystyy testaamaan vieraassa ympäristössä omaa ammatillista tietotaitoaan, oppii erilaisuutta. Ja ennen kaikkea saa mielettömiä, koko elämän kestäviä uusia kokemuksia.
Jotkut löytävät oman juttunsa vasta myöhemmin. Henri Kanasellakin oikean ammatillisen suunnan selkiytyminen oli hiljalleen kypsyvä prosessi.
Aina voi oppia uutta, vaihtaa alaa ja muokata omaa osaamistaan kiinnostuksensa mukaan. Näin teki myös lähihoitajaopiskelija Eija Lahtinen, jolla on takanaan varsin värikäs ammatillinen polku.
Ahdistaako nykyinen työpaikka? Jouduitko irtisanotuksi? Vaatiiko terveydellinen syy uuden ammatin? Vai olisiko nyt aika toteuttaa urahaave? Alanvaihtoon on monia syitä ja lähes poikkeuksetta uuteen astumiseen liittyy hämmennystä ja pelkoja. Niiden ei kuitenkaan pidä antaa jarruttaa, sillä useimmiten alanvaihto sujuu hienosti.
STEP-ammattiopiston nuoriso- ja yhteisöohjaajaopiskelijat perehtyvät koulutuksensa aikana laajasti nuorten elämän ajankohtaisiin kysymyksiin ja ilmiöihin. Onhan nuoren kasvuun, kehitykseen ja hyvinvointiin liittyvät asiat ja näiden teemojen muodostama tietopohja keskeistä alan osaamista.
Tie musiikin ammattilaiseksi on pitkä. Minä aloitin soittoharrastukseni 5-vuotiaana nokkahuilun soitolla, 9-vuotiaana vaihdon soittimekseni sellon ja 10-vuotiaana löysin suuren rakkauteni: kitaran. Kitara oli soitin, jonka soittamisesta en koskaan saanut tarpeekseni. Make Perttilän matka kitarasolistiksi.
No siellä heti joku terävä ajattelija nostaa sormen pystyyn ja ojentaa, että kyllä joskus varmasti sataa ja on pilvistä. Eikä aina soi puhallinmusiikki duurissa. Minäpä väitän, että asia on toisin. Ehkä olet kanssani hetken kuluttua samaa mieltä, kirjoittaa Sirpa Berg.
