Ammatilliset perustutkinnot
Ammatillisessa perustutkinnossa opit oman alasi tärkeät perustaidot. Lisäksi voit syventyä sinua kiinnostavaan osa-alueeseen ja hankkia erityisosaamista.
Perustutkinto on laajuudeltaan 180 osaamispistettä. Opintojen alussa sinulle tehdään henkilökohtainen suunnitelma (HOKS), jossa huomioidaan aiempi osaamisesi ja suunnitellaan, miten opit tarvittavat taidot. Aiempi osaamisesi vaikuttaa opintojen kestoon. Opiskeluun kuuluu myös työpaikalla oppimista. Perustutkinnon suorittaminen antaa mahdollisuuden hakea jatko-opintoihin ammattikorkeakouluun tai yliopistoon. Voit opiskella myös tutkinnon osia.
Opintojen kesto on yksilöllinen ja on keskimäärin 1-3 vuotta. Koulutuksia toteutetaan päivä- ja iltaopetuksena.
Hius- ja kauneudenhoitoala
Hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto, parturi- kampaaja, VAIN oppisopimus
Hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto, kosmetologi ja kosmetiikkaneuvoja, VAIN oppisopimus
Kasvatus- ja ohjausala
Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto, lastenohjaaja
Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto, lastenohjaaja TYÖVOIMAKOULUTUS
Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto, nuoriso- ja yhteisöohjaaja
Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto; lastenohjaaja tai nuoriso- ja yhteisöohjaaja Lappeenranta monimuotokoulutus
Sosiaali- ja terveysala
Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja
Tutustu myös:
Terveydentilavaatimukset ammatillisessa koulutuksessa | Tutkinnon suorittaminen ja osaamisen hankkiminen | Työelämässä oppiminen | Tutkintojen perusteet