Musiikkikesä Järvenpäässä

Tulevana kesänä STEP-kansanopistossa on innostavia kursseja musiikin harrastajille ja opiskelijoille sekä kehorytmiikasta ja -musiikista kiinnostuneille.

  • Laulusta energiaa, iloa ja rentoutta
  • Kotimusiikkiviikko
  • Suzuki-soittajien kesäkurssi
  • Rhythm & Movement Weekend

Laulusta energiaa, iloa ja rentoutta 7.–8.6.2024

Nuottiviivasto kuvistuskuva STEP-kansanopiston Lauluavain-koulutukseen.

Viikonloppukurssilla viritellään laulamista hauskoin ja energisoivin tavoin, saadaan vinkkejä äänenkäyttöön ja lauletaan paljon. Kurssilla opetellaan enimmäkseen suomenkielisiä lauluja ikivihreistä iskelmistä ja kansanlauluista pop-kappaleisiin.

Käytännönläheisten harjoitusten kautta uusienkin laulujen laulaminen helpottuu. Mitään tyylilajituntemusta ei vaadita, nyt opitaan yhdessä! Vaikka tuntuisi, että ei osaa laulaa ollenkaan tai jos vaikka jännittää tavattomasti, kannattaa tälle kurssille kuitenkin tulla. Yhdessä ja omaa itseä kuunnellen tutustutaan äänen ulottuvuuksiin, eikä ketään panna yksin laulamaan. Kurssi sisältää myös äänen huoltoa ja tekniikkaohjausta, joten sisällöstä hyötyvät myös puhetyöläiset.

Kurssi perustuu LauluAvain-pedagogiikkaan. Kurssin vetäjänä toimii kokenut laulunopettaja, KM, Minna Nyberg / LauluAvain

Ilmoittaudu verkkokaupassamme viimeistään 26.5.2024. Verkkokaupassamme on joustavia maksutapavaihtoehtoja.

Kotimusiikkiviikko 22.–28.7.2024

Kotimusiikin viikon konsertti johtajanaan Eero Lepola

Kotimusiikkiviikko – yhteismusisointia jo vuodesta 1956! Ainutlaatuinen musiikkiviikko sopii kaiken ikäisille ja tasoisille musiikin harrastajille ja opiskelijoille, erityisesti perheille. STEP-koulutuksen luonnonkaunis kampus täyttyy viikon aikana sävelistä, naurusta, yhteissoitosta ja laulusta. Kesän parhaat muistot kutkuttavat vielä vuosien päästä niin nuorisoa, perheen pientä väkeä kuin aikuisiakin. STEP-koulutus sijaitsee Tuusulanjärven rannalla Sibeliuksen Ainolan ja muiden kiinnostavien kulttuurikohteiden läheisyydessä.

Kotimusiikkiviikko kokoaa yhteen kaiken ikäisiä alan harrastajia aloittelijasta musiikin ammattilaisiin ja nouseviin taiteilijanalkuihin. Opettajakuntaan kuuluu noin 25 musiikin ammattilaista ja taiteellisena johtajana toimii muusikko, musiikin maisteri Jussi Hongisto.

Opetusaineet ja -ryhmät
Opetusaineet ovat:

  • jousisoittimet (viulu, alttoviulu, sello, kontrabasso, barokkiviulu, barokkisello, viola da gamba)
  • huilut (poikkihuilu, nokkahuilu, traverso)
  • laulu (klassinen, pop/jazz)
  • piano (klassinen, vapaa säestys)
  • cembalo
  • kitara (klassinen, yleiskitara)
  • harmonikka

Yksilöopetuksen lisäksi osallistutaan yhteissoittoon soitinryhmittäin (esim. eritasoiset orkesterit, kuorot, pienryhmät, äänikuntosali). Vanhaan musiikkiin on tarjolla omia kokoonpanoja. Lisäksi tarjonnassa on suurta suosiota viime vuosina saanut kevyen musiikin laulunkirjoituskurssi. Lapsille on tarjolla musiikkileikkikoulu, kanteleryhmiä, lapsikuoro sekä suosittu puuhahuone.

Soitin- ja lauluopetuksen tehokkaampaan omaksumiseen Kotimusiikkiviikko tarjoaa päivittäisen ”läksyparkki”-mahdollisuuden, jossa halukkaat saavat ammattilaisen opastuksella tarvitsemaansa tukea ja opastusta yksilöllisesti.
Opetuksen hedelmistä saa nauttia yhteisessä iltamusiikissa. 

Ilmoittaudu verkkokaupassamme viimeistään 9.6.2024. Verkkokaupassamme on joustavia maksutapavaihtoehtoja.

Suzuki-soittajien kesäkurssi 30.7.–2.8.2024

Kuvituskuva pianon koskettimet

Kesäkurssi soitonharrastajille!

Kurssille voivat osallistua kaiken tasoiset ja ikäiset lapset ja nuoret. Kurssi on myös oiva paikka aloittaa soittoharrastus. Alle kouluikäiset voivat aloittaa 15 minuutin soittotunnein. Kurssipäivien opetus tapahtuu jokaisena päivänä klo 9–16 välillä. Päivät pitävät sisällään myös paljon vapaa-aikaa, jota voi viettää alueen ulkoilumaastoissa tai pelaillen ja piirrellen sisätiloissa.

Kurssisoittimet ovat: huilu, piano, sello, kitara ja viulu. Kurssihinta määräytyy päivittäisen soittotunnin pituuden mukaan.

Kurssi järjestetään STEP-koulutuksen ja Tuusulanjärven avoimen musiikkikoulun yhteistyönä.

Ilmoittaudu verkkokaupassamme viimeistään 27.6.2024. Verkkokaupassamme on joustavia maksutapavaihtoehtoja.

Rhythm & Movement Weekend 16.–18.8.2024

Rhytm and Movement Weekwnd STEP-kansanopistossa Järvenpäässä.

Rhythm & Mowement Weekend (Rytmi & Liike -kehorytmiikan ja kehomusiikin kurssi) tuo STEP-koulutuksen Järvenpään kampukselle  kansainvälisiä huippukouluttajia, kirkkaimpina tähtinään  kehorytmiikan, kehomusiikin ja liikkeen huippunimet Natasha Martin (Kreikka) ja Maria Rutanen (Saksa/Suomi). Kurssin tuottavat yhteistyössä STEP-koulutus ja Pekka Saarikorpi Rytmi & Liike.

Rhythm & Movement Weekend -viikonloppu alkaa perjantai-iltana Meet & Greet -tapaamisella ja yhteisellä Natasha Martinin vetämällä workshopilla ja illanvietolla. Luvassa yhdessäoloa, esityksiä ja jamit sekä rantasauna ja illallinen Tuusulanjärven rannalla.

Lauantain ja sunnuntaina opetusta on klo 10–17. Tällöin workshopeissa kouluttajina toimivat Natasha Martin, Maria Rutanen, Pekka Saarikorpi ja Venla Sandgren.

Kurssille on rajallinen määrä paikkoja, joten varaathan omasi ajoissa! Lisäksi Early Bird-hinnat 15.4.2023 asti!

Ilmoittaudu verkkokaupassamme viimeistään 4.8.2024. Verkkokaupassamme on joustavia maksutapavaihtoehtoja.

Soittajien kesäkurssi
29.7.2025 – 1.8.2025
Järvenpää
Vapaa-aika ja harrastustoiminta
Harrastus- ja vapaa-ajankurssit
Hakuaika päättyy
26.6.2025
Tiedot ja hakeminen