Hollolan seurakunnan ja Lahden seurakuntayhtymän työntekijät valmistuivat STEP-ammattiopistosta johtamisen tutkintoihin. Koulutus yhdisti teorian ja käytännön, ja vahvisti osallistujien johtamisosaamista, yhteisöllisyyttä ja työelämätaitoja.
STEP-koulutuksen Järvenpään kampuksella käytössä olevat uudet simulaatiotilat mahdollistavat yhä monipuolisemmat harjoitukset, myös virtuaalitodellisuuden avulla. Opettajat seuraavat tiiviisti pedagogiikan ja teknologian kehitystä – tavoitteena on tarjota mahdollisimman todentuntuista ja oppimista tukevaa opetusta.
sihenkilöt voivat antaa valtakunnallista palautetta kahdesti vuodessa, ja työpaikkaohjaajat jokaisen työpaikkajakson jälkeen. Huhtikuun alussa lähetämme kyselyn niille työpaikoille, joissa on ollut opiskelijoitamme syyskaudella 2024. Kyselyn tavoitteena on kartoittaa osaamistarpeita ja kehittää koulutustarjontaa yhdessä työelämän kanssa.
Onnistunut työyhteisön integraatio onkin yhteinen prosessi. Se vaatii paitsi yksilön aktiivista osallistumista myös työyhteisöjen valmiutta vastaanottaa ja tukea uusia jäseniä. Erityisesti maahanmuuttaneiden opiskelijoiden ja työntekijöiden tukeminen suomalaiseen työelämään vaatii kulttuurista ymmärrystä, laadukasta ammatillista perehdytystä sekä työelämätaitojen vahvistamista.
Harrastukset ovat lapselle ja nuorelle paljon enemmän kuin pelkkää ajanvietettä. Harrastustoiminta tarjoaa mahdollisuuden oppia, onnistua, kohdata samanhenkisiä ihmisiä sekä kokea olevansa osa jotakin tärkeää. Pienet ja suuret onnistumiset vahvistavat uskoa omiin kykyihin ja siihen, että tulevaisuudessa voi saavuttaa haluamiaan asioita.
Hankkeen tavoitteena oli vahvistaa ammatillisen koulutuksen johtamista laajassa yhteistyössä, johon osallistui aluksi 81 oppilaitosta ja jatkohankkeessa jopa 90 koulutuksen järjestäjää. Kehittämistyötä tehtiin neljässä eri kokonaisuudessa, joista STEP-koulutus osallistui Pedagogiikan ja asiakkuuksien johtamisen sekä Henkilöstön johtamisen osa-alueisiin.
Lähihoitajaksi opiskelu tarjoaa monipuolisia mahdollisuuksia työskennellä eri-ikäisten ja erilaisten ihmisten kanssa, tukien heidän kasvuaan ja kehitystään tai auttaen heitä kuntoutumaan. Haastattelimme kolmea burmalaista lähihoitajaopiskelijaamme heidän kokemuksistaan opiskelusta ja elämästä.
"Lähihoitajaksi opiskelu ei ole vain lääkinnällistä hoitoa varten kouluttautumista, vaan lähihoitajana oleminen mahdollistaa nuorten ja heidän perheidensä auttamisen entistä kokonaisvaltaisemmin. Koulutus tarjosi välineet ymmärtää ja tukea ihmisiä heidän elämänsä eri vaiheissa."
Oppilaitosten on lain mukaan laadittava yhdessä opiskelijoiden kanssa toiminnallinen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma, jossa opiskelijoilta kerätään palautetta, toteutetaan toimenpiteitä ja arvioidaan niiden vaikutuksia.