STEP-kansanopisto
STEP-kansanopisto tarjoaa monipuolisia koulutuksia eri elämäntilanteisiin. Koulutustarjontamme ulottuu lyhyistä kahden päivän kursseista pitkäkestoisiin opintoihin. Tarjoamme muun muassa musiikin, tanssin, hyvinvoinnin ja luovan alan koulutuksia sekä erityisryhmille suunnattuja ja asiantuntijatason opintoja. Mukautuvuus on vahvuutemme – reagoimme nopeasti muutoksiin ja kehitämme toimintaamme jatkuvasti. Työotteemme on moderni ja digitaalinen, ja sitä ohjaa Lean-periaate.
Toimimme neljällä kampuksella – Järvenpäässä, Lapualla, Pieksämäellä ja Ruokolahdella – ja olemme yksi Suomen suurimmista kansanopistoista. Kampuksillamme on tarjolla majoitusta opiskelija-asuntolassa tai hotellitasoisessa majoituksessa kampuksesta riippuen.
Järjestämme myös perusopetusta, jonka painopiste on viime vuosina siirtynyt aikuisten perusopetukseen (AIPE). Tällä hetkellä aikuisten perusopetusta toteutetaan Järvenpään kampuksella. Lisäksi olemme mukana oppivelvollisille suunnatussa Opistovuosi-koulutuksessa, joka tarjoaa nuorille mahdollisuuden kasvaa, oppia ja löytää oma suuntansa.