Matemaattisten aineiden tuntiopettaja

Kirkkopalvelut ry:n STEP-koulutuksen Lapuan kampukselle haetaan määräaikaiseen työsuhteeseen matemaattisten aineiden tuntiopettajaa ajalle 1.8.2023-31.5.2024. Tehtävään kuuluu aineenopettajan tehtävät (matematiikka, fysiikka, kemia) ammatillisessa koulutuksessa sekä opistovuoden koulutuksessa. Tehtävään voi sisältyä myös Toiminta digitaalisessa ympäristössä -osa-alueen opetusta.

Etsimme tehtävään innostavaa opettajaa, joka työskentelee mielellään niin nuorten kuin aikuisten parissa positiivisen pedagogiikan työotteella. Arvostamme aiempaa kokemusta opettajan työstä sekä rohkeutta tarttua uusiin asioihin. Hyvät vuorovaikutus- ja tiimityötaidot, joustavuus ja kyky toimia erilaisissa oppimisympäristöissä ja verkostoissa katsotaan eduksi. Lisäksi edellytämme halua kehittää ja kehittyä yhdessä oppilaitoksen työyhteisön kanssa. Vastineeksi tarjoamme monipuolisen työnkuvan, ammattitaitoisen tiimin sekä kauniin ympäristön työnteolle.

Kelpoisuus määräytyy opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukaisesti.

Palkkaus noudattaa yksityisen opetusalan työehtosopimusta. Opetustuntien määrä mainittuna aikana on noin 200 tuntia. Määrä voi olla suurempikin. Noudatamme työsuhteen alussa 5 kuukauden koeaikaa.

Valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote.

Kiinnostuitko? Laita hakemuksesi meille heti tänään, mutta viimeistään 5.5.2023 klo 14. (Täytämme paikan heti sopivan henkilön löydyttyä.)

Lisätietoja antaa kehitysjohtaja Simo Ikola, p. 040 554 9156 tai simo.ikola@step.fi.

Tietoa meistä

STEP-koulutus on ammattiopisto, kansanopisto ja opintokeskus, ja kuuluu Kirkkopalvelut-konserniin. Oppilaitos tarjoaa ammatillista koulutusta vuosittain 3500 opiskelijalle, ja on kasvatus- ja ohjausalan suurin kouluttaja Suomessa. Oppilaitoksen vapaan sivistystyön lyhytkursseihin osallistuu tuhansia opiskelijoita vuosittain. Kampukset sijaitsevat Järvenpäässä, Kaustisella, Lapualla, Pieksämäellä, Ruokolahdella ja Uudessakaarlepyyssä. Kampusalueiden ulkopuolella ammatillista koulutusta on tarjolla lisäksi 18 paikkakunnalla: Helsinki, Tampere, Espoo, Seinäjoki, Jyväskylä, Lappeenranta, Kuopio, Joensuu, Savonlinna, Kouvola, Porvoo, Pori, Kauniainen, Kauhajoki, Kirkkonummi, Riihimäki, Janakkala ja Hollola. STEP-koulutuksen liikevaihto vuonna 2020 oli runsaat 21 miljoonaa euroa. Työntekijöitä on 180.

STEP-koulutusta yllä pitää Kirkkopalvelut ry.

Hae paikkaa