Ammatillinen ohjaaja kasvatus- ja ohjausalalle

Tule meille töihin!

Haemme ammatilliseen koulutukseen Helsingin toimipaikkaan ammatillista ohjaajaa kokopäiväiseen ja määräaikaiseen työsuhteeseen ajalle 1.8.2023- 31.7.2024. Edellytämme toisen asteen ammatillista tutkintoa. Työtehtävässä katsotaan eduksi ohjausosaaminen sekä nuorten että aikuisten ohjaamisesta ja työkokemus ohjausalalta.

Ohjaajan tehtävinä on tukea opiskelijoita opintojen etenemisessä, arjen sujumisessa ja elämänhallinnan taidoissa sekä opiskeluvalmiuksien kehittämisessä. Ohjaaja toimii yhteistyössä opettajien kanssa.

Palkkaus yksityisen opetusalan TES mukaan, vaativuusryhmä 3. Noudatamme kuuden kuukauden koeaikaa. Lisäksi edellytämme rikostaustaotetta lasten ja nuorten kanssa työskentelyä varten.

Haku alkaa 25.5 2023. ja päättyy 5.6.2023. Työtehtävään voidaan valita henkilö ennen hakuajan päättymistä .

Lisätietoja tehtävästä antaa 31.5. ja 2.6. koulutuspäällikkö Carita Sirkka, p. 0447124994.

Hakijoiksi toivomme myös työttömiä työnhakijoita vuorotteluvapaan sijaiseksi. Vuorotteluvapaan sijaiseksi palkattavan täytyy olla työttömänä yhdenjaksoisesti tai osissa vähintään 90 kalenteripäivää ennen sijaisuutta. Työttömyyden kesto lasketaan vuorotteluvapaan alkamista edeltäneiden 14 kuukauden ajalta.

Työttömyysehto ei koske alle 30-vuotiaita työttömiä työnhakijoita, joiden ammatti- tai korkeakoulututkinnon suorittamisesta on kulunut enintään vuosi. Yhden päivän työttömyys riittää myös, jos sijainen on vuorotteluvapaan alkaessa alle 25-vuotias tai yli 55-vuotias. Vuorotteluvapaan sijaisuutta hakevan tulee itse tarkistaa kelpoisuutensa sijaisuuteen ottamalla yhteyttä omaan TE-toimistoon.

Tietoa meistä

STEP-koulutus on ammattiopisto, kansanopisto ja opintokeskus, ja kuuluu Kirkkopalvelut-konserniin. Oppilaitos tarjoaa ammatillista koulutusta vuosittain 3500 opiskelijalle, ja on kasvatus- ja ohjausalan suurin kouluttaja Suomessa. Oppilaitoksen vapaan sivistystyön lyhytkursseihin osallistuu tuhansia opiskelijoita vuosittain. Kampukset sijaitsevat Järvenpäässä, Kaustisella, Lapualla, Pieksämäellä, Ruokolahdella ja Uudessakaarlepyyssä. Kampusalueiden ulkopuolella ammatillista koulutusta on tarjolla lisäksi 18 paikkakunnalla: Helsinki, Tampere, Espoo, Seinäjoki, Jyväskylä, Lappeenranta, Kuopio, Joensuu, Savonlinna, Kouvola, Porvoo, Pori, Kauniainen, Kauhajoki, Kirkkonummi, Riihimäki, Janakkala ja Hollola. STEP-koulutuksen liikevaihto vuonna 2020 oli runsaat 21 miljoonaa euroa. Työntekijöitä on 180.

STEP-koulutusta yllä pitää Kirkkopalvelut ry.

Hae paikkaa