Häirintäyhdyshenkilö auttaa matalalla kynnyksellä
Valitettavan moni joutuu myös toisella asteella opiskellessaan jonkin asteisen häirinnän tai kiusaamisen kohteeksi. On tärkeää, että opiskelijoilla on helpot ja toimivat väylät kertoa epäasiallisesta käytöksestä ja saada tukea ja apua. Yksi käytännön toimi on luoda oppilaitokseen häirintäyhdyshenkilötoiminta. STEP-koulutuksessa asiaan on havahduttu ja toimeen tartuttu. Jokaisella kampuksella, toimipisteellä ja toimipaikalla on tästä syksystä lähtien toiminut häirintäyhdyshenkilö – arkikielessä häsy.
Häsy on STEP-koulutuksessa turvallinen ja luotettava henkilö, jolle voi matalalla kynnyksellä tulla kertomaan, kun on tullut kiusatuksi tai on kokenut ahdistelua, syrjintää tai rasismia. Häsy ottaa asiat vakavasti. Hän kuuntelee ja auttaa asian selvittämisessä. Häsyt eivät itse selvitä ja ratkaise kaikkea vaan he voivat ohjata eteenpäin ja olla tukena ja turvana asioiden selvittämisessä. On toivottavaa, että häsyyn otetaan yhteyttä matalalla kynnyksellä, jotta jokaisen oppimisrauha voi toteutua läpi opintojen.
Kysyimme opiskelijoilta, mitä he tietävät häsyjen toiminnasta
Vastaukset olivat seuraavanlaisia: ”Se auttaa jos kiusataan”, ”Sille voi kertoo jos joku kiusaa”, ”Auttaa opiskelijoita häirintätilanteissa”, ”Tukee kiusattuja”, ”Ei väheksy”.
Kiusaaminen on totta
Tilanteet ja asiat ovat monitahoisia ja pitää olla niin rohkeutta kuin ammattitaitoa pysähtyä, selvittää, turvata ja hoitaa.
Vanhempina olemme nähneet, mitä epäasiallisesta käytöksestä, kiusaamisesta, syrjinnästä ja rasismista voi seurata. Se rikkoo, latistaa ja satuttaa. Olemme tehneet töitä pienten lasten, nuorten ja aikuisten parissa. Ikäväksemme on todettava, että kaikkialla tapahtuu vääryyksiä ja kiusaamista sen eri muodoissa. On todella tärkeää, että ohjaajina, opettajina, kasvattajina olemme valmiit näkemään ja kuulemaan mitä ympärillämme tapahtuu. Tilanteet ja asiat ovat monitahoisia ja pitää olla niin rohkeutta kuin ammattitaitoa pysähtyä, selvittää, turvata ja hoitaa.
Häsyt tekevät tärkeää työtä
Häirintäyhdyshenkilötoiminta oppilaitoksessamme on varmasti tärkeä, koska emme usko, että minkään koulun tai oppilaitoksen henkilökunta pystyisi käsi sydämellä sanomaan, ettei meidän koulussamme kiusata. Valitettavasti tämä on totta kaikkialla siellä missä on ihmisiä.
Häirintäyhdyshenkilöinä haluamme omalta osaltamme luoda oppilaitoksillemme hyvää ilmapiiriä. Haluamme, että jokainen opiskelija tuntisi olonsa hyväksi ja turvalliseksi oppilaitoksessamme. Kaikilla on oikeus opiskella rauhassa.
Ota yhteyttä häsyyn
Häsylle asioista kertominen on luottamuksellista. Häsyyn voi olla yhteydessä opiskelija, vanhempi tai vaikka opiskelijan kaveri, jos on jotain, mikä huolettaa. Kun mietit, että pitäisiköhän tästä puhua häsylle, niin tee se. Puhuminen usein auttaa ja on väylä rakentaa oppimisrauhaa.
Oppimisrauhan puolesta,
Voit laittaa viestiä myös häirintähenkilöiden yhteiseen sähköpostiin hasy@step.fi