Elämä on auringonpaistetta ja puhallinmusiikkia

No siellä heti joku terävä ajattelija nostaa sormen pystyyn ja ojentaa, että kyllä joskus varmasti sataa ja on pilvistä. Eikä aina soi puhallinmusiikki duurissa. Minäpä väitän, että asia on toisin. Ehkä olet kanssani hetken kuluttua samaa mieltä.

Järvenpään Puhallinmusiikkiviikko on muutaman vuoden ollut ohjelmassa STEP-kansanopiston Järvenpään kampuksella. Olen saanut olla alusta asti rakentamassa tätä tapahtumaa yhteistyössä STEP-kansanopiston henkilöstön kanssa. Väliin on mahtunut nämä lautapelivuodet, jolloin kokoontuminen oli sallittu vain oman soittimen kanssa omassa harjoituskopissa. Niistäkin selvittiin. Kesällä 2022 oli jo ihan oikean musaleirin tuntua heinäkuisella viikollamme. Saimme hyvän kokoiset orkesterit ja tunnelma oli sen mukainen koko viikon.

Puhallinmusiikkiviikko tukee ja vahvistaa taitoja

Kesäisen viikkomme rakentuu orkesterien ympärille. Orkesterien kapellimestareiden pedagoginen ja musiikillinen osaaminen luo soittajille jokaiseen harjoitukseen sen auringonpaisteen, jota oppiminen vaatii. Turvallisessa ympäristössä saa tukea myös vieruskaverilta ja omalta instrumenttiopettajalta. Puhallinmusiikkiviikon rytmiikka- ja improvisaatiotyöpajat tukevat kaikenikäisten soittajien muusikkouden löytämistä ja vahvistavat soittajan taitoja monipuolisesti. Konsertit ja muut iltaohjelmat on suunniteltu yhteisiksi inspiroiviksi hetkiksi, joiden valoa ja lämpöä voi muistella koko seuraavan vuoden ajan.

Seuraavan vuoden kesäkurssin suunnittelu alkaa jo muutaman viikon päästä, kun edellinen kurssi on päättynyt. Onnistumiset ja parannusehdotukset käydään läpi ja lähdetään rakentamaan seuraavalle vuodelle vieläkin paremmin toimivaa konseptia. Taustatiimin jäsenten erilaiset osaamiset ja roolit tuovat vahvan kehittämispäämäärän jokaiseen toimintavaiheeseen. Taas pysyy se auringonpaiste työnteossa mukana, kun on osaamista ympärillä ja vapaus kehittää ja kehittyä.

Puhallinmusiikkiviikko heinäkuussa STEP-kansanopistossa Järvenpäässä

Kesäiset musiikkileirit ja -kurssit ovat kuuluneet omaan elämääni hyvin kiinteänä osana ja kauan. Lapsena, nuorena ja opiskelijana olin leiriläisenä useilla eri kesäleireillä. Ja sitten aikuisena olen ollut opettajana monen eri järjestäjän kesäleirillä. En oikein edes pysty ajattelemaan soittoharrastustani nuorena ja muusikkouttani ammattilaisena ilman kesäkursseja. Jokaisesta kesästä on jotain muistoja. Jokaisen eri järjestäjän kesäleiri on ollut erilainen. Kaikissa on kuitenkin ollut yksi asia ykkösenä: musiikki.

Puhallinmusiikki tuo jokaiseen päivääni valon jossakin muodossa. Voihan päivässäni joskus joitain muitakin soittimia soida, mikä on vaan mukava asia. Me puhallinsoittajat olemme jo heimona ihan omalla tasolla ilon lähettiläinä. Kyllä sinunkin kannattaa aloittaa jonkun puhallinsoittimen soittaminen ja tulla Järvenpään Puhallinmusiikkiviikolle 10.-16.7.2023 tankkaamaan puhallinmusiikin ja auringonpaisteen voimaa elämääsi. Se voi olla elämäsi paras toteutettu haave. Kiinnostuitko Puhallinmusiikkiviikosta?

Sirpa Berg
Puhallinmusiikkiviikon taiteellinen johtaja

Puhallinmusiikkiviikon taiteellisena johtajana ja suunnittelijana toimii Sirpa Berg. Orkestereiden johtajina toimivat Okko Kivikataja, Aleksi Saraskari ja Marika Toivonen.

Kuva: Veera Kaivola