Kasvatus- ja ohjausalan opettaja
KASVATUS- JA OHJAUSALAN OPETTAJA
Haemme STEP-koulutuksen Kuopion toimipaikkaan toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen opettajaa kasvatus- ja ohjausalan perustutkintoon 1.8.2023 alkaen. Toimipaikassa toteutamme sekä varhaiskasvatuksen ja perhetoiminnan osaamisalan että nuoriso- ja yhteisöohjaajan osaamisalan koulutusta.
Tehtävään kuuluvat monipuoliset ammatillisen opettajan opetus- ja ohjaustehtävät sekä ryhmävastuu. Eduksi katsomme tiimipedagogiikan hallinnan ja työkokemuksen lasten ja nuorten ohjauksen parissa.
Edellytämme tehtävään soveltuvaa korkeakoulututkintoa ja ammatillisen opettajan kelpoisuutta. Arvostamme hyviä vuorovaikutus- ja tiimityötaitoja, heittäytymistä uusiin haasteisiin sekä joustavuutta ja kykyä toimia itsenäisesti erilaisissa oppimisympäristöissä.
Tehtävä on kokoaikainen. Palkkaus ja työehdot määräytyvät yksityisen opetusalan työehtosopimuksen mukaisesti (Liite 10 A). Tehtävässä noudatetaan 6 kk koeaikaa.
Valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä lasten ja nuorten kanssa työskenteleviltä vaadittava rikostaustaote, joka ei saa olla 6 kk vanhempi.
Kiinnostuitko? Laita hakemuksesi meille heti tänään tai viimeistään 26.4.2023. Paikka täytetään heti sopivan hakijan löydyttyä.
Lisätietoja tehtävästä antaa mielellään koulutuspäällikkö Kaisa Korhonen, puh. 040 189 6243 / kaisa.korhonen@step.fi
Tietoa meistä
STEP-koulutus on ammattiopisto, kansanopisto ja opintokeskus, ja kuuluu Kirkkopalvelut-konserniin. Oppilaitos tarjoaa ammatillista koulutusta vuosittain 3500 opiskelijalle, ja on kasvatus- ja ohjausalan suurin kouluttaja Suomessa. Oppilaitoksen vapaan sivistystyön lyhytkursseihin osallistuu tuhansia opiskelijoita vuosittain. Kampukset sijaitsevat Järvenpäässä, Lapualla, Pieksämäellä, Ruokolahdella ja Uudessakaarlepyyssä. Kampusalueiden ulkopuolella ammatillista koulutusta on tarjolla lisäksi muun muassa Helsingissä, Tampereella, Kokkolassa, Kuopiossa, Porvoossa ja Porissa. STEP-koulutuksen liikevaihto vuonna 2023 oli runsaat 29 miljoonaa euroa. Työntekijöitä on 250.
STEP-koulutusta yllä pitää Kirkkopalvelut ry.
Hae paikkaa