Hollolan seurakunnan ja Lahden seurakuntayhtymän työntekijät valmistuivat STEP-ammattiopistosta johtamisen tutkintoihin. Koulutus yhdisti teorian ja käytännön, ja vahvisti osallistujien johtamisosaamista, yhteisöllisyyttä ja työelämätaitoja.
STEP-koulutuksen Järvenpään kampuksella käytössä olevat uudet simulaatiotilat mahdollistavat yhä monipuolisemmat harjoitukset, myös virtuaalitodellisuuden avulla. Opettajat seuraavat tiiviisti pedagogiikan ja teknologian kehitystä – tavoitteena on tarjota mahdollisimman todentuntuista ja oppimista tukevaa opetusta.
Lähihoitajaksi opiskelu tarjoaa monipuolisia mahdollisuuksia työskennellä eri-ikäisten ja erilaisten ihmisten kanssa, tukien heidän kasvuaan ja kehitystään tai auttaen heitä kuntoutumaan. Haastattelimme kolmea burmalaista lähihoitajaopiskelijaamme heidän kokemuksistaan opiskelusta ja elämästä.
"Lähihoitajaksi opiskelu ei ole vain lääkinnällistä hoitoa varten kouluttautumista, vaan lähihoitajana oleminen mahdollistaa nuorten ja heidän perheidensä auttamisen entistä kokonaisvaltaisemmin. Koulutus tarjosi välineet ymmärtää ja tukea ihmisiä heidän elämänsä eri vaiheissa."
Oppilaitosten on lain mukaan laadittava yhdessä opiskelijoiden kanssa toiminnallinen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma, jossa opiskelijoilta kerätään palautetta, toteutetaan toimenpiteitä ja arvioidaan niiden vaikutuksia.
Suomen sosiaali- ja terveysala kamppailee kasvavan hoitajapulan kanssa. Väestön ikääntyminen ja kasvavat hoitotarpeet vaativat uusia ratkaisuja, joista kansainvälinen opiskelijarekrytointi voi olla yksi.
Koodataan Mineä -leirillä opittiin perusasioita koodauksesta, videopelien rakenteesta, tarinan kertomisesta sekä tekemään yhteistyötä muiden kanssa.
Tieto-osaava -verkostohankkeessa STEP-koulutus on koonnut muiden oppilaitosten kanssa kokonaisnäkemystä siitä, mitä tietojohtaminen on ja miten saatuja oppeja tulisi ottaa käyttöön oppilaitostoiminnan kehittämisessä.
Oletko joskus miettinyt alan vaihtamista? Lue Minnan tarina, jossa hän vastavalmistuneena lähihoitajana kertoo omasta oppisopimusopiskelustaan STEP-ammattiopistossa.