Kasvatus- ja ohjausalan erikoisammattitutkinto

Kasvatus- ja ohjausalan kehittämistyötä tekevä tai siitä kiinnostunut. Hakeudu STEP-koulutukseen tekemään alan erikoisammattitutkintoa.

Erikoisammattitutkinto on tarkoitettu kasvatus- ja ohjausalan ammattilaisille, jotka johtavat tai osallistuvat aktiivisina toimijoina hankkeisiin tai kehittävät muualla tavoin työtään tavoitteellisesti.  

Lupaamme, että tutkinnon suoritettuasi

  • suunnittelutaitosi kehittämistyössä on vahvistunut
  • kehittämispersoonasi on kirkastunut
  • osaamisprofiilisi hanketyön osaajana selkiytynyt
  • pystyt arvioimaan ja valitsemaan toimintaympäristön kannalta merkittävimmän ja soveltuvimman kehittämiskohteen

Tutkinnon suorittaminen etenee työelämän hankkeen mukaisesti ja nojaa vahvasti hanke- ja keittämisprosessiin. Räätälöimme yhdessä henkilökohtaisen osaamistasi ja kehittämistyötäsi palvelevan itsenäisen opiskelukokonaisuuden. 

Kuvituskuva kasvatus- ja ohjausalan erikoisammattitutkinto

Tutkinnon kokonaislaajuus on 180 osp. Koulutuksen kesto määräytyy henkilökohtaisen osaamisen kehittämisen suunnitelman mukaan. Koulutus toteutetaan tiiviissä yhteistyössä työelämän kanssa. Suosittelemme tutkinnon suorittamista oppisopimuskoulutuksena. Vaihtoehtona on koulutussopimusopiskelu, mikäli toteutat hankkeen tai kehittämistyön työympäristössä, jonne sinulla ei ole työsuhdetta. Osaavana hanketoimijana sinulla on mahdollisuus suorittaa tutkinto suoraan näyttöön prosessissa. Opiskelijana sinulla on mahdollista suorittaa tutkinnosta myös yksittäisiä tutkinnon osia. 

Tutkinnon pakollinen osa on

  • Kasvatus- ja ohjaustoiminnan kehittämistoiminta muuttuvissa toimintaympäristöissä (60 osp).

Valinnaiset tutkinnon osat, joista valitaan 120 osp:

  • Kasvatus- ja ohjaustyön menetelmien kehittäminen (60 osp)
  • Kehittämisprosessin toteuttaminen ja ohjaaminen kasvatus- ja ohjausalan työyhteisössä (60 ops)
  • Monialainen yhteistyö kasvatus- ja ohjausalalla (60 osp).

Tutustu tutkinnon perusteisiin

Haku

Koulutukseen on jatkuva haku. Voit tutustua alkaviin koulutuksiimme myös koulutushaussa. Hakulomakkeen saat esille haluamasi koulutuksen kohdalta. Hakemukset käsitellään ja opiskelupaikat täytetään saapumisjärjestyksessä. Oppilaitoksesta otetaan yhteyttä kaikkiin hakijoihin.

Kustannukset

Koulutuksen hinta on 450 €. Oppisopimuskoulutus on maksutonta ja se edellyttää tutkinnon suorittamiseen soveltuvaa työpaikkaa. Suoraan näyttöön maksuton.

Lisätietoja koulutuksesta

Kathy Metsälä
Opettaja Järvenpää Kathy.Metsala@step.fi +358 447124986
Eija Liimatainen
Koulutuspäällikkö Järvenpää Eija.Liimatainen@step.fi +358 447124976
Mirkka Aivelo
Aluepäällikkö Järvenpää Mirkka.Aivelo@step.fi +358 447124970

Tutustu haussa oleviin kasvatus- ja ohjausalan ammatti- ja erikoisammattitutkintoihin

Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinto
13.1.2025 – 29.5.2026
Verkkokoulutus
Kasvatus- ja ohjausala
Ammatti- ja erikoisammattitutkinnot
Hakuaika päättyy
31.10.2025
Tiedot ja hakeminen
Kasvatus- ja ohjausalan erikoisammattututkinto
2.1.2025 – 31.12.2025
Järvenpää
Kasvatus- ja ohjausala
Ammatti- ja erikoisammattitutkinnot
Hakuaika päättyy
30.10.2025
Tiedot ja hakeminen