Seurakuntaopisto on nyt STEP-koulutus

Seurakuntaopisto on 1.9.2021 alkaen STEP-koulutus. Uusi nettisivusto avattiin osoitteessa step.fi. Yksilöllisen ohjauksen tarve niin ensiammattiin kouluttautuvilla nuorilla kuin aikuisopiskelijoillakin on suuri.

STEP-koulutus

”Meillä oli vahva tahtotila löytää osuva nimi, ja löysimme sen. STEP-koulutus on ytimekäs, dynaaminen, uudenaikainen ja kansainvälinen nimi, joka puhuttelee monenkirjavaa opiskelijajoukkoamme sekä työelämän asiakkaitamme. Yksinkertaisuudessaan nimi antaa mahdollisuuksia luoda arvopohjamme mukaista kertomusta kohti 2030-luvun koulutusmaailmaa”, sanoo STEP-koulutuksen rehtori Helena Ahonen.

Nimen alkukirjaimet nousevat STEP-koulutuksen ammatillisen koulutuksen keskeisistä toimialoista; sosiaali-, terveys- ja muut palvelualat.

”Koulutustarjontamme tarjoaa kaikenikäisille opiskelijoillemme askeleen, seuraavan stepin, jatkuvan oppimisen polulla”, rehtori Ahonen kertoo.

Nimenmuutosprosessin valmistelu jatkui lähes kahden vuoden ajan. Nimenvaihdoksen onnistumiseksi toteutettiin kaikkiaan kolme kyselytutkimusta potentiaalisessa asiakaskunnassa.

Tarve nimenmuutokselle oli ilmeinen,kun enää noin 10 prosenttia oppilaitoksen koulutuksista on sellaisia, joissa voi kouluttautua tehtäviin seurakunnissa. Työntekijäkyselyn mukaan 85 prosenttia oppilaitoksen työntekijöistä piti nimenvaihdosta tarpeellisena. Tukea nimenmuutokselle antoi myös viime vuosina toteutetut oppilaitosintegraatiot.

”Tämä on historiallinen päätös”, totesi hallituksen puheenjohtaja Mikael Pentikäinen, kun Kirkkopalvelut ry:n hallitus teki nimenvaihdoksesta päätöksen kokouksessaan 31.3.2021. 

Seurakuntaopisto on perustettu vuonna 1945. Vuodesta 2013 alkaen sen ylläpitäjänä on toiminut Kirkkopalvelut ry. Seurakuntaopisto käynnisti Suomessa ensimmäisenä diakonien ja kirkon nuorisotyö- sekä lastenohjaajakoulutuksen, ja on koko historiansa ajan ollut edelläkävijä lapsi- ja nuorisotyön sekä sosiaalialan koulutuksissa.

STEP-koulutus tarjoaa ammatillista koulutusta vuosittain 3500 opiskelijalle useilla eri paikkakunnalla ympäri Suomea. Oppilaitos on pohjoismaiden suurin vapaan sivistystyön tarjoaja, jonka lyhytkursseihin osallistuu tuhansia opiskelijoita vuosittain.

Yksilöllistä ohjausta kaivataan – ”ketään ei jätetä yksin”

Niin nuoret toisen asteen koulutettavat kuin aikuisopiskelijatkin kaipaavat opintoihinsa yksilöllistä ohjausta ja osallistamista sekä tukea.

”Opiskelijoille ei toimi ylhäältä alas opettaminen. Opetustyö vaatii jatkuvaa ohjausta, osallistamista ja vuorovaikutusta. Yhtenä opiskelun keskeisenä osana vahvistamme opiskelijoidemme itsetuntoa. Korona-aikana iloitsemme siitä, että olemme palanneet lähiopetukseen”, kertoo STEP-koulutuksen erityisopettaja ja opinto-ohjaaja Pekka Uronen

”Opiskelijoilla on yhä enemmän vaikeuksia suorittaa perusopintoja. Yhteiset tutkinnonosat, kuten matematiikkaa, fysiikka ja äidinkieli, tuottavat erityisen paljon vaikeuksia.  Meille on tärkeää, että kaikki opiskelijamme oppivat tietyt perusasiat, eikä rimaa lasketa liian alas”, Uronen sanoo. Yhtenä pedagogisena ratkaisuna oppimisen haasteisiin käytetään tiimioppimista.

”Arvomme näkyvät aitona välittämisenä, rinnalla kulkemisena. Opiskelijat kohdataan yksilöinä. Jokaiselle tehdään yksilöllinen opintopolku ja sen toteutumisessa autetaan monessa kohdin. Ketään ei jätetä yksin”, rehtori Ahonen kertoo. 

STEP-koulutuksessa opiskellaan ammattitutkintoja, ammatillista perus- ja täydennyskoulutusta, yleissivistävää ja valmentavaa koulutusta, työyhteisöjen kehittämispalveluja ja konsultointia sekä monipuolisia vapaa-ajan kursseja.

Oppilaitos on erikoistunut sosiaali- ja terveysalan sekä humanistisen ja kasvatusalan ammatilliseen koulutukseen. Useat opiskelijat valmistuvat ihmisläheisiin ammatteihin, kuten lähihoitajaksi, kokiksi, kampaajaksi, parturiksi tai lasten- tai nuoriso-ohjaajaksi. 

Yli 18-vuotiaiden osuus koko ammatillisen koulutuksen opiskelijamäärästä vuonna 2020 oli peräti 92 prosenttia. Yhä kasvava määrä opiskelijoista on alanvaihtajia. Tyypillinen nykyopiskelija on esimerkiksi 52-vuotias nainen, joka on tehnyt elämäntyönsä suurtalouskokkina, muttei voi enää jatkaa työssään irtisanomisen tai terveydellisten syiden takia.  

”Jatkuvalla yksilöohjauksella löydämme hänelle sopivan yksilöllisen opintopolun, joka ei välttämättä vastaa hänen alkuperäistä koulutusajatustaan”, Uronen sanoo. 

Työyhteisöjen koulutuskumppanina oppilaitoksessa tuotetaan yhä monipuolistuvia koulutuksia työelämän muutos- ja kehittämistarpeisiin.

Lisätietoa:

rehtori, opetusneuvos Helena Ahonen, STEP-koulutus, 040 537 0999 helena.ahonen@step.fi

lehtori, opinto-ohjaaja Pekka Uronen, STEP-koulutus, 044 712 4984 pekka.uronen@step.fi

Vapaasti käytettäviä kuvia: Logo- ja kuvapankki – Kirkkopalvelut

STEP-koulutus on ammattiopisto, kansanopisto ja opintokeskus, ja kuuluu Kirkkopalvelut-konserniin. Oppilaitos tarjoaa ammatillista koulutusta vuosittain 3500 opiskelijalle, ja on kasvatus- ja ohjausalan suurin kouluttaja Suomessa.  Oppilaitoksen vapaan sivistystyön lyhytkursseihin osallistuu tuhansia opiskelijoita vuosittain. Kampukset sijaitsevat Järvenpäässä, Kaustisella, Lapualla, Pieksämäellä, Ruokolahdella ja Uudessakaarlepyyssä. Kampusalueiden ulkopuolella ammatillista koulutusta on tarjolla lisäksi 18 paikkakunnalla: Helsinki, Tampere, Espoo, Seinäjoki, Jyväskylä, Lappeenranta, Kuopio, Joensuu, Savonlinna, Kouvola, Porvoo, Pori, Kauniainen, Kauhajoki, Kirkkonummi, Riihimäki, Janakkala ja Hollola. Yli 18-vuotiaiden osuus koko ammatillisen koulutuksen opiskelijamäärästä vuonna 2020 oli 92 prosenttia. STEP-koulutuksen liikevaihto vuonna 2020 oli runsaat 21 miljoonaa euroa. Työntekijöitä on 180.

step.fi

#haemilloinhaluat #seuraavasteppi

STEP-koulutuksen historia

  • Seurakuntaopisto on perustettu vuonna 1945. Se jatkaa vuonna 1936 aloittaneen Pyhäkouluopiston toimintaa.
  • Seurakuntaopisto käynnisti ensimmäisenä Suomessa 1950-luvulla diakonien ja kirkon nuorisotyönohjaajien koulutuksen, joka jatkuu edelleen osana Diakonia-ammattikorkeakoulun toimintaa. Lastenohjaajakoulutuksen Seurakuntaopisto käynnisti ensimmäisenä Suomessa vuonna 1975.
  • Seurakuntaopistoa ylläpiti vuoteen 2013 asti Suomen Kirkon Seurakuntaopiston Säätiö. Vuodesta 2013 alkaen oppilaitoksen ylläpitäjänä on toiminut Kirkkopalvelut ry. Elokuussa 2013 Seurakuntaopisto ja Kirkkopalvelut aloittivat toimintansa yhtenä organisaationa.
  • 1.1.2014 astuivat voimaan Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämät koulutuksen järjestämis- ja ylläpitämisluvat. Kirkkopalvelujen ylläpitämä Seurakuntaopisto sai hoidettavakseen ne koulutustehtävät, joita vanha Seurakuntaopisto, Koulutuskeskus Agricola ja Partaharjun Opisto olivat aiemmin hoitaneet.
  • 1.1.2016 Seurakuntaopistoon yhdistyi Jaakkiman Kristillinen opisto Ruokolahdelta.
  • 1.1.2017 Lapuan kristillisen opiston koulutus- ja palvelutoiminta ja Kredun ammatillinen koulutus yhdistyivät osaksi Seurakuntaopistoa.
  • 1.1.2021 Kaustisen Evankelinen Opisto ja Seurakuntaopisto yhdistyivät.
  • 1.9.2021 Seurakuntaopisto vaihtoi nimensä STEP-koulutukseksi.