Sebastian Kotonen STEP-koulutuksen rehtoriksi
STEP-ammattiopisto on suurin toisen asteen kasvatus- ja ohjausalan kouluttaja Suomessa, STEP-kansanopisto ja -opintokeskus taas Pohjoismaiden suurimpia toimijoita vapaan sivistystyön kentällä. ”Koulutuskenttä on muutoksen tilassa, mikä tarjoaa uusia mahdollisuuksia kehittää toimintaa”, uusi rehtori sanoo.
”Olen iloinen, että saimme tehtävään 24 hyvää hakijaa”, sanoo johtaja Ilkka Mattila STEP-koulutusta ylläpitävästä Kirkkopalvelut ry:stä. ”Sekä valitsijaryhmä, STEP-koulutuksen johtokunta että valinnan tehnyt Kirkkopalvelujen hallitus olivat valinnasta yksimielisiä. Saamme oppilaitoksellemme kokeneen rehtorin, jolla tulee olemaan isot haasteet nykyisessä koulutuspoliittisessa tilanteessa.” Kirkkopalvelut ry:n hallitus valitsi Kotosen kokouksessaan 18.12.2024.
Sebastian Kotonen aloittaa tehtävässään 1.1.2025 juuri, kun mittavat ammatillisen koulutuksen leikkaukset astuvat voimaan. ”Vaikka rahoitus on murroksessa, STEP-koulutus tarjoaa jatkossakin laadukasta koulutusta opiskelijoilleen turvallisissa oppimisympäristöissä. Tähtäimessämme on ammatillisen koulutuksen toiminnanohjauskokeiluun hakeutuminen. Vapaan sivistystyön kentällä palvelemme nyt ja jatkossa monenlaisia ryhmiä: heikossa asemassa olevia, maahanmuuttajia, osaamistaan kehittäviä yksilöitä sekä jäsenjärjestöjämme. Kehitämme aktiivisesti kaikkia oppilaitosmuotojamme: ammatillista koulutusta, kansanopistoa, opintokeskusta ja aikuisten perusopetustoimintaa”, Kotonen sanoo.
Kasvatustieteen maisteri Sebastian Kotonen on työskennellyt koulunjohtajana ja peruskoulun rehtorina vuodesta 2014 alkaen. STEP-koulutuksessa ja sitä edeltäneessä Seurakuntaopistossa Kotonen on työskennellyt vuodesta 2019 mm. laatupäällikkönä, henkilöstöpäällikkönä ja nykyisin vararehtorina.
STEP-koulutuksen kampukset sijaitsevat Järvenpäässä, Lapualla, Pieksämäellä, Ruokolahdella ja Uudessakaarlepyyssä. Lisäksi STEP-ammattiopisto toimii Helsingissä, Kokkolassa, Kuopiossa, Lappeenrannassa, Porissa ja Seinäjoella. Vuosittainen liikevaihto on n. 29 M€ (2023), ja henkilöstöä on 250. Rehtorin tehtävä avattiin nykyisen rehtorin Helena Ahosen siirtyessä eläkkeelle.