Arjen suola musiikki
Kenelle
Koulutus on tarkoitettu sinulle, erityistä tukea tarvitseva nuori tai aikuinen.
Koulutuksen kuvaus
Koulutus tarjoaa sinulle mahdollisuuden osallistua bänditoimintaan ja kehittää luovuutta, musiikillista ilmaisua ja ryhmätyötaitoja. Tässä koulutuksessa pääset mukaan bändiin, jossa pääset tutustumaan erilaisiin soittimiin ja pääset oman kiinnostuksen kohteesi mukaan harjoittelemaan soittamista ja laulamista sekä esiintymistä. Suunnittelemme, harjoittelemme ja toteutamme musiikkiesityksiä yhdessä bändinä. Keskiössä eivät ole musiikilliset taidot, vaan kantavana periaatteena on osallistava ote ja onnistumisen kokemusten mahdollistaminen. Varsinaisen musiikillisen toiminnan ohella opitaan lisäksi ryhmätyötaitoja.
Opiskelussa tavoitteena on oppia hyödyntämään musiikkia oman hyvinvoinnin tukena ja rohkaistua ilmaisemaan itseä musiikin keinoin. Lisäksi tavoitteena on tukea opiskelijan ryhmätyötaitojen kehittymistä sekä rohkeutta esiintyä.
Opiskelun aikataulu:
Lukuvuosi alkaa 11.8.2025 ja päättyy 29.5.2026.
Syyslukukaudella kokoonnumme joka maanantai klo. 11.45–15.45 ajalla 11.8.–19.12. (lomaviikko Pieksämäellä viikko 43). Lisäksi osallistumme oppilaitoksen myyjäispäivään 17.12 ja joulujuhlaan 19.12. Näiden opiskelupäivien lisäksi saatamme tehdä keikkoja, joiden aikataulu sovitaan myöhemmin.
Kevätlukukaudella kokoonnumme samaten joka arkimaanantai klo. 11.45–15.45 ajalla 12.1.–29.5. (lomaviikko Pieksämäellä 9). Lisäksi osallistumme opintomatkalle toukokuussa sekä kevätjuhlaan 29.5. Näiden opiskelupäivien lisäksi saatamme tehdä keikkoja, joiden aikataulu sovitaan myöhemmin.
Kustannukset
Osallistumismaksu on 14 euroa / opintopäivä. Maksu sisältää opetuksen, materiaalit ja lounaan. Maksuun voi hakea taloudellisen tilanteen perusteella avustusta koulutuspäällikön myöntämällä opintosetelillä.