Herättääkö sinussa ajatuksia 30 000 lisähoitajan tavoite?
Viime aikoina on uutisoitu siitä, että Suomeen tarvitaan vuonna 2030 mennessä eli yhdeksän vuoden aikana, uusia hoitajia 30 000 kappaletta. Tämä on arvioitu, kun tehtiin uusi hoitajamitoituslaki. Uusi laki nimittäin määrittelee vuonna 2023 uuden hoitajamitoituksen lukuun 0,7. Tähän lukuun noustaan porrastetusti. Hoitoalalla on siis jo nykyisessä tilanteessa hoitajapulaa ja nyt hoitajapula tulee nousemaan vielä entisestään. Väestö vanhenee, suuret ikäpolvet alkavat jäädä eläkkeelle ja uusi mitoitus tekevät tosiaan sen, että uusia hoitajia pitäisi saada 30 000 lisää. Aika iso määrä, eikö?
Painetta tulee tietenkin oppilaitoksille järjestää koulutusta hoitajille ja hoiva-avustajille. Sekään ei vielä ole ongelma, kyllä oppilaitokset mielellään kouluttavat ihmisiä ja opettajia kyllä saadaan lisää. Valtiokin tukee hoitajakoulutuksen määrän lisäämisessä. Mutta ratkaiseeko tämä koko ongelmaa? Riittääkö, että koulutuspaikkoja lisätään? Mistä opiskelijat saadaan, jos alan mainetta ei saada nostettua?
Itse olen ammatiltani tuplahoitaja, eli olen suorittanut lähihoitajaopinnot ja sen jälkeen sairaanhoitaja amk-opinnot. Mikä on saanut minut opiskelemaan hoitoalalle, miksi sinne ylipäätänsä aikani lähdin? Olen niin kauan kuin muistan haaveillut hoitoalasta. Pidän ihmisten auttamisesta ja opastamisesta. Vaikka hoitajana on välillä raskasta, töitä riitti välillä enemmän kuin ehti tehdä, vastuuta sisältyy paljon hoitajan työhön nykyään, niin usein tuo kaikki lopulta palkittiin. Parhaita fiiliksiä ja palkintoja hoitajan työssä oli, kun asiakas oli aidosti kiitollinen saamastaan avusta ja koki tulleensa autetuksi. Itse suuntauduin lähihoitajana vammaistyöhön ja sairaanhoitajana mielenterveys- ja päihdehoitotyöhön. Molemmissa on yhteistä se, että luottamuksen luominen on asiakkaaseen aluksi vaikeaa. Mutta sitten kun sen luottamuksen lopulta saa, palkitsee se paljon! Hoitajan työssä joka päivä on erilainen, koskaan ei ole tismalleen samanlaista työpäivää. Se on minusta myös työn hyvä puoli, sillä koskaan ei voinut tietää millainen päivä on edessä.
Hoitajana erilaisia työpaikkoja on monia. Voi vaihtaa paikkaa, kun kokee, että haluaa vaihtelua. Itse olen koulujen työharjoitteluiden ja oman työelämän kautta päässyt näkemään todella erilaisia työpaikkoja. Olen päässyt olemaan töissä erilaisilla sairaaloiden osastoilla, päiväpoliklinikoilla, näkemään leikkauksia, ollut ikäihmisten palvelukodeissa, kehitysvammaisten ryhmäkodeissa, psykiatrisilla osastoilla, maahanmuuttajien psykiatrisena sairaanhoitajana ja päiväkodeissa. Olenpa kokenut myös eri kulttuurin hoitotyön toteuttamisen Italiassa vaihdossa ollessani. Voitteko kuvitella, että eräässäkin suomalaisessa kehitysvammaisten ryhmäkodissa pääsin hoitamaan myös lampaita, kanoja ym? Kyllä luit aivan oikein, kyseissä paikassa oli omat eläimet, joita sitten päivä/iltatoimintana asiakkaiden kanssa hoidettiin. Hoitajana siis työnkuva voi olla melkein mitä vaan ja varmasti jokaiselle löytyy se oma kiinnostuksen kohde!
Mutta palataan siihen, että todellisuudessa siis tarvitaan hurjan paljon lisää hoitajia alalle. Miten me sen teemme? Tarvitsemme näihin talkoisiin ihan jokaista. Mielestäni oppilaitosten tulisi tehdä enemmän yhteistyötä, työelämän tulisi keskittyä siihen, että opiskelijaohjaus on kunnossa. Työelämän tulisi kiinnittää huomiota johtamiseen ja siten myös työilmapiirin pitämiseen hyvänä. Opiskelija saa ensimmäiset kokemuksensa hoitajana työskentelemisestä nimittäin työharjoittelussa, se on siis erittäin tärkeä piste siinä, innostuuko opiskelija hoitajan työstä vai säikähtääkö hän ja haluaa vaihtaa alaa. Tiedän mistä puhun, omalla kohdallani työharjoittelupaikat ja ohjaajat ovat pääosin olleet hyviä, mutta minulla on ollut opiskelijakavereita, joilla kaikki ei olekaan mennyt niin kuin ajateltiin. Eli työelämän tulee panostaa hyvään opiskelijaohjaukseen ja taas oppilaitosten tulee valmistaa opiskelijoita työelämään ja kertoa mahdollisimman tarkasti, millaista hoitajan työ oikeasti on.
Herättääkö sinussa ajatuksia 30 000 lisähoitajan tavoite? Miten siihen päästään sinun mielestäsi?
Pohtivin terveisin Pilvi Peltola, sosiaali- ja tervesalojen työelämäasiantuntija
STEP-koulutus
