Juhannuskurssi erityistä tukea tarvitseville
Kenelle
Erityistä tukea tarvitsevat nuoret aikuiset ja aikuiset. Huomioithan, että kurssilla ei ole henkilökohtaista avustajaa.
Koulutuksen kuvaus
Kurssin sisältö
Kurssin tavoitteena on välittää suomalaiseen kulttuuriin olennaisesti kuuluvia juhannusperinteitä. Kurssin aikana tutustutaan uusiin ihmisiin, kesäiseen luontoon, kukkiin ja kasveihin sekä saadaan onnistumisen kokemuksia mm. erilaisten kädentaitojen parissa.
Kurssin aikana tutustutaan toisiin kurssilaisiin juhannusaiheisten kysymysten siivittämänä. Keskustellaan juhannuksesta sekä siitä, millaisia juhannusperinteitä kuuluu suomalaiseen kulttuuriin ja jokaisen omaan juhannukseen tai millaisia uusia perinteitä voisi ottaa osaksi omaa juhannuksenviettoperinnettä.
Päivien aikana tutustutaan opiston sisä- ja ulkoympäristöön sekä retkeillään Jokilaakson matkailupuutarhassa tutustuen erilaisiin kasveihin ja kukkiin, joita luonto meille tarjoaa, maalataan mm. kiviä ja pelataan juhannukseen ja kesään liittyviä pihapelejä. Kurssin päätöspäivänä kootaan jokaisen yksilöllisen valinnan mukaan joko juhannuskimppu luonnon kukista tai saunavihta koivunoksista sekä valmistellaan opiston nuotiopaikka sekä piha-alue kurssin päättäviä “juhannusjuhlia” varten.
Ohjaajat
Kurssilla ohjaajina Nanna Merimaa ja Miia Kuusisaari sekä tarvittaessa kolmas ohjaaja.
Aikataulu
15.-17.6.2026, klo 9–14
Kurssin alustava ohjelma. Pienet muutokset mahdollisia osallistujat huomioiden.
Paikka
STEP-koulutus, Siiriläntie 11-13, 62100 Lapua
Hinta
125€, sisältäen ohjelman, lounaan ja päiväkahvin jokaisena päivänä.
Ilmoittautuminen
Ilmoittautuminen päättyy 31.5.2026. Mikäli ilmoittautumisen kanssa on haasteita, ole yhteydessä alla oleviin yhteyshenkilöihin.
Kurssin toteutuminen edellyttää riittävän määrän osallistujia! Kurssille otetaan max. 18 osallistujaa.
Muuta
Peruutusehdot ja hintojen lisätiedot - STEP-koulutus