STEP-koulutuksen tulevaisuutta Porissa ja Ruokolahdella arvioidaan

Kirkkopalvelut ry:n STEP-koulutusta koskevissa muutosneuvotteluissa arvioidaan koulutustoimintaa Ruokolahden kampuksella ja Porin toimipaikassa. Tarkastelussa ovat koulutuksen järjestämisen edellytykset ja vaihtoehdot, jotta koulutusta voidaan toteuttaa taloudellisesti ja toiminnallisesti kestävällä tavalla. Neuvottelut käynnistyivät 12. tammikuuta.

Ruokolahdella järjestetään ammatillista koulutusta, kotoutumiskoulutusta sekä kansanopiston vapaan sivistystyön koulutusta, mukaan lukien Aino & Oiva -koulutus erityistä tukea tarvitseville opiskelijoille. Kampuksen sijainti ja rajalliset julkiset liikenneyhteydet vaikuttavat opiskelijamäärään, jonka kehittäminen on ollut haastavaa.

Aino & Oiva -koulutuksessa opintojen saavutettavuuteen on vaikuttanut hyvinvointialueen päätös olla tukematta opiskelijoiden kuljetuksia kampukselle. Lisäksi kotoutumiskoulutuksen järjestäminen on jatkossa epävarmaa, sillä valmisteilla on lakimuutos, jonka jälkeen kotoutumiskoulutusta ei jatkossa voi järjestää kansanopiston valtionosuusrahoituksella. Vuonna 1955 valmistuneessa ja 1990-luvulla laajennetussa kampuskiinteistössä on myös merkittäviä korjaustarpeita.

Ruokolahden kampuksella on tällä hetkellä noin sata opiskelijaa. Lisäksi STEP-koulutus toimii Lappeenrannassa.

– Ruokolahden kampusta on kehitetty määrätietoisesti. Tarjontaa on laajennettu muun muassa esitys- ja teatteritekniikan ammattitutkintoon, sosiaali- ja terveysalan perustutkintoon sekä Aino ja Oiva -kansanopistolinjoihin, ja eSTEPin kautta on tuotettu koulutuksia yli kampusrajojen. Tästä huolimatta kampuksen pitkän aikavälin näkymää varjostavat alueen väestörakenteen muutos ja nuorten ikäluokkien pieneneminen. Tahtotilamme on kuitenkin järjestää koulutusta Etelä-Karjalassa jatkossakin, sanoo rehtori Sebastian Kotonen.

Ruokolahden STEP-koulutuksen juuret ovat Jaakkiman kristillisessä opistossa, joka yhdistyi Seurakuntaopiston kanssa vuonna 2016. Nimi vaihtui STEP-koulutukseksi 2021.

Porissa 20 opiskelijan yksikkö

Porin toimipaikassa STEP-koulutus tarjoaa hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkintoon johtavaa ammatillista koulutusta. Toimipaikka on pieni, noin 20 opiskelijan yksikkö, joka toimii erillään STEP-koulutuksen muista kampuksista.

Muutosneuvotteluissa arvioidaan Porin toimipaikan toiminnan edellytyksiä. Toiminnan kustannukset ovat korkeat suhteessa opiskelijamäärään eikä nykyinen rakenne mahdollista kasvua. Alueella on myös päällekkäistä koulutustarjontaa.

Muutosneuvottelut kestävät vähintään kolme viikkoa. Päätökset tehdään neuvottelujen päätyttyä, ja mahdolliset toimenpiteet koskevat enintään 25 henkilöä. Päätöksistä tiedotetaan erikseen neuvottelujen päätyttyä. Mahdolliset muutokset eivät vaikuta nykyisiin opiskelijoihin ja kaikkien jo aloittaneiden opiskelijoiden opintojen loppuun saattaminen turvataan.

Lue myös:
STEP-koulutusta ylläpitävä Kirkkopalvelut käynnistää muutosneuvottelut (7.1.2026)