STEP-koulutukselle merkittävä opetus- ja kulttuuriministeriön avustus
Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt STEP-koulutukselle merkittävän avustuksen aikuisten perustaitojen vahvistamiseen ja maahanmuuttajien kielikoulutukseen.
”Rahoituksen avulla vahvistamme jo ennestään merkittävää rooliamme ja vaikuttavuuttamme maahamme muuttaneiden henkilöiden kouluttajana.” kuvaa strategiajohtaja Soili Lehtiniemi.
Saadun avustuksen suuruus on 300 000 euroa ja STEP-koulutus on yksi kolmesta suurimmasta avustuksen saaneista Helsingin ja Turun kaupungin kanssa.
Koulutusten kohderyhmänä ovat kotoutumisajan ylittäneet maahamme muuttaneet henkilöt, joilla on puutteita luku- ja kirjoitustaidossa tai suomen kielen taidoissa. STEP-koulutuksen tavoitteena on parantaa näiden henkilöiden mahdollisuuksia edetä ammatilliseen koulutukseen ja työelämään. ”Saimme rahoitusta kyseessä olevien koulutuksien järjestämisen lisäksi hakevaan ja tukevaan työhön.” Lehtiniemi lisää.
Avustukset myönnettiin kansalaisopistoille, kansanopistoille, kesäyliopistoille ja opintokeskusten ylläpitäjille. Avustusta myönnettiin yhteensä 52 saajalle koulutusten järjestämiseksi 1-2 vuoden ajalle. STEP-koulutus on osa Kirkkopalvelut-kokonaisuutta.
Lue lisää avustuksesta opetus- ja kulttuuriministeriön sivuilta.
Lisätietoja
Soili Lehtiniemi, strategiajohtaja, STEP-koulutus