Koulutuksen kuvaus
Kasvatustieteen perusopintojen ryhmämuotoinen suoritus on käynnistynyt 1.9.2026. Mikäli olisit innostunut liittymään mukaan ole yhteydessä noora.turja@step.fi, 044 741 1373
Haaveiletko varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuudesta tai haluaisitko hankkia itsellesi lisää osaamista? Onko suunnitelmissasi hakea yliopistoon opiskelemaan kasvatustieteellisen alan opintoja?
Kasvatustieteen perusopinnot suoritetaan Jyväskylän avoimen yliopiston alaisina. Opiskelu tapahtuu ryhmänohjausmuotoisesti, joka mahdollistaa opintoja suorittavalle ryhmänohjaajan ohjausta opiskelijan tarpeen mukaan. Ryhmänohjausmuotoisessa opiskelussa opiskelijan tukena on koko ryhmä, sillä suuri osa opinnoista suoritetaan pienryhmissä tai yksilö-/paritehtävänä. Opinnot sisältävät myös paljon itsenäistä työtä.
Opintojen aikana vahvistetaan opiskelutaitoja, harjoitellaan akateemista lukemista, kirjoittamista ja argumentointia sekä tutustutaan kasvatustieteisiin.
Perusopinnoissa tarkastellaan kasvatusta ja koulutusta muun muassa kasvatuspsykologian, opetuksen ja ohjauksen näkökulmista. Opit soveltamaan oppimaasi varhaiskasvattajan työssä.
Ryhmäkokoontumiset ovat osa opintoja ja niissä on läsnäolovelvollisuus. Ilmoittautuessasi sitoudut ryhmänohjausmuotoiseen suoritustapaan. Opintoja ei voi suorittaa täysin itsenäisesti.
Kasvatustieteen perusopinnot 25op
- Oppiminen ja ohjaus, 5op
- Vuorovaikutus ja yhteistyö, 5op
- Kestävä kasvatus ja yhteiskunta, 5 op
- Osaaminen ja asiantuntijuus, 5 op
- Tieteellinen tieto ja ajattelu, 5op
Aikataulu
Ryhmänohjauskerrat ajoittuvat ajalle 13.8.2026-31.5.2027.
Opinnot aikataulutetaan siten, että opiskelijalla on mahdollisuus halutessaan hakea jatko-opintoihin jo keväällä 2027. Ryhmänohjauskerrat aikatauluttuvat iltoihin tai lauantaipäiviin, joten opintojen suorittaminen on mahdollista työn ohella.
Koulutuspaikka
STEP-kansanopisto, Siiriläntie 11-13, 62100 Lapua
Hinta
Osallistumismaksu on 435 euroa.
Osallistumismaksu laskutetaan opintojen käynnistyttyä Opiskelijalla on mahdollisuus vaikuttaa laskutuserien määrään.
Majoitus
Lähipäivien aikana opistolla on mahdollisuus majoittua.
Ilmoittautuminen
Ilmoittautuminen syksyn aloitukseen on päättynyt. Ryhmänohjausmuotoisen suoritustavan käynnistyminen edellyttää riittävää osallistujamäärää.
Huomioithan, että ilmoittautuessasi hyväksyt peruutusehtomme. Ehdot ovat sitovat, vaikka koulutusta ei makseta vielä ilmoittautumisvaiheessa.
Tutustu peruutusehtoihin
Pidätämme oikeuden muutoksiin.
Kysy lisää