Hankepäällikkö

Kirkkopalvelut ry:lle haetaan Vapaaehtoistyö.fi-toimintaan hankepäällikköä toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen

Vapaaehtoistyö.fi on valtakunnallinen vapaaehtoistehtävien välittämiseen keskittyvä verkkopalvelu, jonka päämääränä on vapaaehtoistoiminnan edistäminen.  

Toiminnan tavoitteet ovat:

  1. Yhä useampi ihminen löytää vapaaehtoistoiminnan pariin, ja palveluun rekisteröityy toimijoita laajalti vapaaehtoistoiminnan kentän eri alueilta.
  2. Vahvistetaan vapaaehtoistehtävien tarjoajien osaamista vapaaehtoistoiminnan organisoinnissa ja kehittämisessä.
  3. Verkkopalvelun käytettävyys paranee.

Toimintaa on toteutettu vuodesta 2019 alkaen yhteistyössä Kansalaisareena ry:n kanssa. Toimintaa rahoittaa kohdennetulla (Ak-) avustuksella Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA).

Hankepäällikkö vastaa Vapaaehtoistyö.fi-toiminnan kokonaiskoordinoinnista, johtamisesta ja raportoinnista sekä yhteyksistä valtakunnallisiin verkostoihin. Työtehtävinä on verkkopalvelun kehittäminen sekä asiakaspalvelu, ohjaus ja viestintä yhteistyössä projektikoordinaattorin kanssa.

Vapaaehtoistyö.fi toimii valtakunnallisesti. Käytössämme on etätyömahdollisuus sekä liukuva työaika. Tarjoamme työpisteen Kirkkopalvelujen Järvenpään tai Pieksämäen kampuksella. Työ edellyttää matkustusvalmiutta.

Arvostamme korkeakoulututkintoa. Työ edellyttää kykyä itsenäiseen työskentelyyn, kehittämismyönteistä työotetta, verkostoyhteistyötaitoja, hyviä viestinnän taitoja sekä kykyä tuottaa kirjallista materiaalia. Eduksi katsotaan vapaaehtoistoiminnan tuntemus, hankehallinnon osaaminen ja ruotsin kielen taito.

Palkkaus: 2918 – 3400 €/kk koulutuksesta ja työkokemuksesta riippuen. Työsuhteen ehdot määräytyvät yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen mukaisesti. Tehtävässä on 6 kk koeaika.

Tarjoamme näköalapaikan vapaaehtoistoiminnan tulevaisuuteen sekä innostuneen tiimin tuen ja kannustavan työyhteisön. Työn aloitus on 1.2.2023 tai sopimuksen mukaan.

Kiinnostuitko tehtävästä? Jätä hakemuksesi heti, mutta viimeistään 13.1.2023 klo 16.00. Haastattelut tullaan järjestämään viikoilla 3 ja 4.

Lisätietoja tehtävästä antaa mielellään:

Kehittämiskeskuksen johtaja Mari Tuomainen p. 040 8222780 tiistaina 10.1. klo 10-12 tai keskiviikkona 11.1. klo 13-15. Voit olla yhteydessä myös sähköpostitse mari.tuomainen@kirkkopalvelut.fi.

Vapaaehtoistyö.fi-toiminnan projektikoordinaattori/Kansalaisareena Satu Puolitaival p. 045 640 8004 tiistaina 3.1. klo 13-15, keskiviikkona 4.1. klo 10-12, keskiviikkona 11.1. klo 10-11 ja 14-15.

Tietoa meistä

STEP-koulutus on ammattiopisto, kansanopisto ja opintokeskus, ja kuuluu Kirkkopalvelut-konserniin. Oppilaitos tarjoaa ammatillista koulutusta vuosittain 3500 opiskelijalle, ja on kasvatus- ja ohjausalan suurin kouluttaja Suomessa. Oppilaitoksen vapaan sivistystyön lyhytkursseihin osallistuu tuhansia opiskelijoita vuosittain. Kampukset sijaitsevat Järvenpäässä, Kaustisella, Lapualla, Pieksämäellä, Ruokolahdella ja Uudessakaarlepyyssä. Kampusalueiden ulkopuolella ammatillista koulutusta on tarjolla lisäksi 18 paikkakunnalla: Helsinki, Tampere, Espoo, Seinäjoki, Jyväskylä, Lappeenranta, Kuopio, Joensuu, Savonlinna, Kouvola, Porvoo, Pori, Kauniainen, Kauhajoki, Kirkkonummi, Riihimäki, Janakkala ja Hollola. STEP-koulutuksen liikevaihto vuonna 2020 oli runsaat 21 miljoonaa euroa. Työntekijöitä on 180.

STEP-koulutusta yllä pitää Kirkkopalvelut ry.

Hae paikkaa