Perheiden kanssa toimiminen ja monialainen yhteistyö Suomen evankelis-luterilaisten seurakuntien työympäristöissä -tutkinnon osa (25 osp)
Kenelle
Varhaiskasvatuksesta kiinnostuneet, alaa jo opiskelleet tai työkokemusta kartuttaneet
Koulutuksen kuvaus
Oletko kiinnostunut työskentelemään Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnan varhaiskasvatuksessa ja perhetoiminnassa? Tämän tutkinnon osan suorittaminen osana kasvatus- ja ohjausalan perustutkinnon Varhaiskasvatuksen ja perhetoiminnan osaamisalaa tuottaa sinulle kelpoisuuden työskennellä Suomen evankelis-luterilaisessa seurakunnassa lastenohjaajana.
Keskeisiä tutkinnon osan aiheita ovat perheiden moninaisuuden, vanhemmuuden tukemisen sekä perheen hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämisen ja monilaisen yhteistyön ja palveluohjauksen lisäksi Raamatun ja kirkon opin tuntemus sekä hartauksien toteuttamiseen tutustuminen.
Tutkinnon osa on valinnainen pakollinen tutkinnon osa suoritettaessa Kasvatus- ja ohjausalan perustutkintoa Varhaiskasvatuksen ja perhetoiminnan osaamisalassa.
- Perheiden moninaisuus
- Vanhemmuuden tukeminen
- Monialainen yhteistyö ja palveluohjaus
- Seurakunnan hengellisen työn suunnittelu ja toteutus
Opinnot koostuvat lähiopetuksesta, itsenäisistä tehtävistä sekä harjoituksista. Lisäksi opintoihin kuuluu työssäoppimisjakso Suomen kirkon evankelis-luterilaisessa seurakunnassa. Työssäoppimisjakso sisältää näytön. Työssäoppimisjaksoa varten tulee olla esitettynä rikostaustaote ennen opintojen alkua.
Toteutusmuodot
Osaamista hankitaan oppilaitoksessa teoriatunneilla, verkko-opinnoilla sekä käytännön työtehtävissä alan työpaikoissa. Osaaminen osoitetaan näytöllä aidoissa työympäristöissä.
Pääsy- ja soveltuvuuskoe
Kirjallinen koe ja haastattelu, jossa kiinnitetään huomiota opiskelijan motivaatioon, vuorovaikutustaitoihin sekä opiskeluvalmiuksiin. Hakijalla tulee olla riittävä suomen kielen taito.
Kustannukset: koulutus on maksuton