Kertaterapia koulutus

05.05.2023 — 06.05.2023
Hakuaika:
01.11.2022 — 24.04.2023
Järvenpää
Henkilöstö- ja täydennyskoulutukset
Toteuttaja: STEP-kansanopisto
Ilmoittautuminen kestää alle 5 minuuttia

Kenelle

Kaikki terapeuttista keskustelutyötä tekevät ammattilaiset tai asiasta muuten kiinnostuneet.

Koulutuksen kuvaus

Terapiatyön tuloksellisuustutkimukset ovat toistuvasti osoittaneet, että hämmästyttävän moni asiakas hyötyy merkittävästi jo yhdestä terapiakäynnistä. Näiden havaintojen pohjalta tutkijat ovat jo 30 vuoden ajan kehittäneet uudenlaista terapeuttisen keskustelutuen konseptia, josta käytetään alan ammattikirjallisuudessa nimitystä Single Session Therapy, kertaterapia. Viime vuosien aikana julkaistujen useiden meta-analyysien valossa kertaterapia on osoittautunut vaikuttavaksi ja kustannustehokkaaksi psyykkisten ongelmien ja kriisien hoitomuodoksi.

Kiinnostus kertaterapiaa kohtaan on lisääntynyt merkittävästi terapiapalvelujen kysynnän kasvun ja psykoterapiapalvelujen saatavuusongelmien vuoksi.

Koulutuspäivien aikana tutustutaan kertaterapian periaatteisiin, perehdytään eri terapiasuuntauksien vaikuttavuutta selittäviin yhteisiin tekijöihin ja harjoitellaan kertaterapian toteuttamista käytännössä.

Lue sisällöstä lisää ilmoittaudu-painikkeen alta.

Tervetuloa mukaan!

Lisätietoa:
Asiakkuuspäällikkö
Tuula Pyykkö

+358449060878
Koulutuskoordinaattori
Katja Forsström
katja.forsstrom@step.fi
+358404877499